20. joulukuuta 2013

Miksi en osta älypuhelintani Applelta?


Nyt tulee sitten sellanen kolmen A4 -sivun pitunen tajunnanvirtaräjähdyspöllähdys tästä aiheesta ettäh!


Seuraan jatkuvasti teknologiauutisia eri lähteistä (PocketNow, CNET, Mobiili.fi jne.). Suurin osa seuraamistani uutisista ja arvosteluista, liittyy mobiiliteknologiaan, erityisesti älypuhelimiin ja tabletteihin. 

Tällä hetkellä käytän Android -käyttöjärjestelmällä varustettua puhelinta sen monipuolisuuden ja muokattavuuden takia. En oo oikeestaan ikinä himoinnut minkään puhelimen perään, jossa olis joku muu käyttöjärjestelmä. Merkeistä suosin Samsungia monestakin syystä, mutta voisin melkein sanoa, että samoista syistä miks suosin Androidia. Yksi tärkeimmistä Samsungin ”ominaisuuksista” on myös innovatiivisuus, josta päästäänkin tämän tekstin aiheeseen!

1.   Applen täytyy olla innovatiivisempi

Yksinkertaisuus, sujuvuus ja helppous on aina ollut suuri osa sitä, mistä Apple tunnetaan. Yksinkertaisuuden tarkoitus on tehdä ns. älykkäiden ominaisuuksien käytöstä helpompaa. Applen tapa tehdä käyttöjärjestelmästä sujuva ja helppo on karsia ominaisuuksia pois. Less is more? – Tavallaan… 

Yhtiö tuo joka vuosi uuden puhelimen markkinoille todella pienillä parannuksilla, verrattuna muihin valmistajiin. Puhelinta on aina paranneltu, mutta harvoin tulee mitään oikeesti uutta. Apple ja iPhone on brändejä, jotka myy, joten miksi muuttaa mitään… Elikkäs iPhonen ostajat ei ylläty, mutta saa tyytyväisesti sen mitä haluaa. Melkein naurattaa se, miten ne Apple -jäbät pitää keynoteja ja selittää innoissaan kuinka revolutionary jokainen malli on!

Mallistosta uupuu se tietynlainen kehitys ja innovatiivisuus - Se mitä useimmilla Android -puhelinten kehittäjillä on. Haluun uusia ominaisuuksia, erikoisia ja hyödyllisiä sellaisia. Jotain mitä ei ole ennen nähty. iPhone 5S:n sormenjälkilukija on yks sellanen, mutta siihen se oikeestaan jääkin. 

Galaxy S4:ssä on näyttö, joka tunnistaa sormen koskettamatta näyttöä. Tämän avulla voi zoomata nettisivuja ja esikatsella viestejä ja sähköposteja yms. Näyttö ei pimene, jos katsot sitä, eli ei tarvi koskettaa ruutua aika ajoin vaan siks, ettei näyttö sammu (esim. lukiessa pitkää tekstiä). NFC ja S Beam nopeuttavat tiedonsiirtoa muiden niitä tukevien laitteiden kanssa ja voit maksaa alle 25€ ostoksia vain hipaisemalla lukupäätettä. Galaxyn etu- ja takakameralla voi ottaa samaan aikaan kuvia ja videoita. Muutaman euron lisäosalla, saa Galaxy –puhelimiin myös langattoman latausmahdollisuuden. Ilmoitusten tarkastaminen hoituu pelkällä käden heilautuksella puhelimen yllä. Tää kaikki ja tuhottomasti paljon muuta tuotiin yhteen puhelinmalliin. Jokanen malli tuo tosi mielenkiintosia uusia ominaisuuksia, jotka erottaa mallit toisistaan. Kaikki ei oo tarpeellisia, mutta niissä on jännittäviä ideoita.

Kun ensimmäinen iPhone julkaistiin, se mullisti älypuhelimet. Siinä oli innovatiivisuutta ja se oli ehkäpä ensimmäinen ”nykyajan” moderni älypuhelin kosketusnäytöllä. Sen jälkeen Applen iPhonet ei oo ainakaan mun tajuntaa räjäyttäny.

2.   Näytön koko ja tarkkuus

Mitä haluan näytöltä? Haluan, että se on iso, tarkka ja korkea-kontrastinen. Tällä hetkellä mun luurissa on siis viiden tuuman full HD –näyttö, jonka yksittäisiä pikseleitä ihmissilmä ei edes kykene näkemään, mikä tarkoittaa siis sitä, että kuvanlaatu on virheetöntä. Värimaailma on todella näyttävä kontrastien ja kylläisyyden ansiosta, jonka mahdollistaa AMOLED näyttö. Kun kuvassa on aivan mustaa, pikselit ei oo siinä kohtaa lainkaan ”päällä”, jolloin musta on niin mustaa ku vaan voi olla.  

Apple uskalsi nostaa näytön kokoa puoli tuumaa iPhone 5:een. Aluksi puhelimissa oli 3,5” näyttö ja nyt 4”, joka olis mulle aivan liian pieni. Itse vaihdoin neljän tuuman puhelimesta viiteen tuumaan ja paluuta pienempään ei ole. Saattaa jopa olla, että mun seuraavassa puhelimessa on 5,2” tai jopa 5.7” näyttö. Näytön kehykset, eli ns. ”reunat”, on niin mitättömät, että puhelimen kokokin pysyy kohtuullisena. Apple on jumittanu Retina-näyttöön, joka on siis vain hieno nimitys yhtiön LCD –näytöstä. Sen tarkkuus ei yllä lähellekään full HD:ta, eikä musta oo niin mustaa ku AMOLED -näytössä.

3.   Design

iPhone -puhelinten design ei oo juurikaan muuttunut iPhone 4:n jälkeen. Tässä tapauksessa on tietenkin ihan hyvä olla muuttamatta sitä. Applen design on saanu oman maineensa ja sitä muistuttavia designeja sanotaanki yleensä “iPhone -kopioiksi”. Tyyli on saatu siis kuntoon ja laatukin on huipussaan alumiinin ja lasin ansiosta. iPhone 5C:n design on taas muovinen ja noh… Koko puhelin on ihan turha, joten ei siitä sen enempää.

iPhone -design on ja (ainakin näillä näkymin) pysyy. Ei mitään yllättävää taaskaan siltä osalta. Jos Apple uskaltaa suurentaa tulevien puhelinten näyttöä vielä lisää, niinku niiden on varmaan pakko kilpailun takia, niin mitenköhän käy designin? iPhone -puhelimissa on aika “terävät” reunat ja siks isommista luureista ei varmaankaan sais kovinkaan mukavaa otetta. 

4.   Kamera

Megapikselit ei oo kaikki kaikessa ja sitä Applekin yrittää kertoa, kun ei nosta pikseleiden määrää kamerassa. Se on ihan totta ja kameraa on koodattu ja optimoitu koko ajan paremmaks. Kameravertailuissa Apple on aina TOP10 joukossa, vaikkakin Android ja Lumia -puhelimet on siellä ihan kärjessä. Samsungkin pistää Applea paremmaksi. Galaxy S4:n ja Note 3:n 13 megapikselin linssit tekee kuvista erittäin yksityiskohtasia. Ne ei siltikään oo täynnä kohinaa, vaan kuvat ovat värimaailmaltaan ja tarkkuudeltaan mahtavia! En voi kyllä haukkua Applenkaan panostusta, mutta jos yksityiskohtaisuutta sais vielä lisää ja vaikka kuvanvakaimen (niinku esim LG G2:ssa ja Lumioissa), se olis mahtavaa myös.

5.   Muokattavuus

Ikuinen tappelu eri käyttöjärjestelmistä on ihan turhaa. Eri käyttikset sopii eri ihmisille, eikä oo yhtä ainoaa oikeaa vaihtoehtoa. Apple on kuitenki huomannu viime aikoina, että Androidissa on jotain, mitä ihmiset välttämättä haluaa. Tilapalkki (status bar) ja ohjauspaneeli (notification center) on aina ollu Androidissa ja nyt Applekin toi käyttöjärjestelmään omansa (Control center). Myös multitasking ominaisuudet ovat kehittyneet vasta nyt Applella pidemmälle. 

Applen käyttis näyttää miltä näyttää, eikä käyttäjä voi sille juurikaan mitään. Androidin voit muuttaa minkä näköseks haluat, vaikka iOSin tai Windows Phonen näköseks. Myös kuvakkeet ja animaatiot pystyt muuttamaan minkä näköseks tykkäät ja voit lisätä eletoimintoja jne. Androidissa pystyy myös lisäämään widgettejä, eli ns. pienoisohjelmia kotinäytölle. Lähes kaikki on mahdollista muuttaa. I’m lovin’ it!

6.   Kaikilla on iPhone

Eihän puhelin oo erityinen, jos kaikilla muillakin on se? Eihän sitä pysty erottumaan puhelimella, joka näyttää samalta ja toimii samanlailla ku muidenki puhelimet. Applella on yks puhelinmallisto, joten vaihtoehtoja ei oikeen oo. Jos meet luentosaliin ja katot muutaman kymmenen ihmisen kätösiin, löydät puolesta niistä jonkin iPhoneista. Hehe. Tässä on takana sellanenki hassu juttu, että iPhone on “tyhmien ihmisten puhelin”. Ei nyt oikeesti. Hirveen moni vaan hommaa sen, kun ei tiedä muista puhelimista. Brändi on brändi.

7.   Hinta

Ja brändistähän saat maksaa. Suomessa Halvin 16GB iPhone 5S on 699€, 64GB iPhone 5S on 889€. Galaxy S4 16GB on 549€.

Molemmissa on äärettömän nopea prosessori, jota nopeampaa et tarvi. Molemmissa on 4G yhteydet. Molemmissa on 16Gb sisäistä muistia.

Galaxy S4:ssä pystyt lisäämään muistia 16 gigasta 60 gigaan halvalla muistikortilla. Luurissa on 13mpx takakamera, 2mpx 1080p etukamera. 2GB RAM muistia. Irrotettava takakuori ja irrotettava 2600mAh akku. Näyttö on mitaltaan 5 tuumaa ja tarkkuutena full HD (1080p, sama kuin telkkareissa!). Puhelimessa on liiketunnistin, lämpömittari, tuhottomasti ominaisuuksia ja muokattava Android -käyttis. Se on tehty lasista ja polykarboniitista. 

iPhone 5S:ään ei voi lisätä muistia jälkeenpäin. Siinä on 8mpx takakamera ja 1.2mpx 720p etukamera. Takakameralla voi ottaa tarkempaa slow motion videoo. 1GB RAM muistia. Ei irrotettavaa takakuorta tai akkua. Sisältä löytyy 1560mAh akku. Näyttö on 4 tuumaa ja resoluutio heikompi 640p. Puhelimessa on sormenjälkitunnistin, joka korvaa osan salasanoista. Luuri on tehty pääosin lasista ja alumiinista.

Ominaisuuksia vois listata vielä tuhottomasti lisää, mutta pointti oli, että ominaisuuksiltaan iPhonet on omaan makuun todella vaisuja. Ja ei hitto että ne maksaa!  

Jälkilöylyt

En hauku Applea tai sen iPhoneja. Yhtiö myy niin tajuttoman määrän yhtä puhelinmallia, niin eihän se huonokaan voi olla, eikä olekaan. Hyötysuhde on mitä parhain, kun iPhone 5S:n osiin menee 140 euroa ja kokoonpanoon 5.9 euroa. Yhteensä valmistamiseen menee siis noin 146 euroa ja sitä myydään 800 eurolla kauppojen hyllyissä. Winning!


Puhelin ei ainakaan vielä sovi yhtään mulle. Tuo hintakin tökkii niin julmetusti. Ei ole mitään syytä harkita Applen puhelinta. Keksin vaan kaks asiaa, jotka tällä hetkellä kiinnostais: sovelluskaupan laajuus & laatu ja yhteensopivuus Macbook Pro:n kanssa.

13. maaliskuuta 2013

Kuvat kertovat enemmän kuin 2012 sanaa

Viime vuosi on jo long gone. Kuvia tuli otettua ihan varmaan vähintään 2012 kpl. Tässä onkin kuvakooste vuodelta ja pari lausetta aina siihen kuvan perään. Homma muistuttaa siis vähän 2011 vuoden hommaa, joka löytyy täältä.

Tammikuu

Opel Astra vähän ujona...

10.1. olin ajelemassa isän kanssa Nokialla, ennen kun mulla oli teoriakoe ja liukasajo. Pysähdyin STOP-merkille, mersua ajava nainen takana ei pysähtyny - tässä seuraus. Vauhtia oli ehkä 10 km/h, mutta pää kolahti päänojaan sen verran, että loppu päivän särki päätä aika karseesti ja teoriakoekin meni mönkään. Ei sillä, että olisin muutenkaa kauheesti opetellu sitä varten... Jääradalla isä antoi luvan revitellä ihan kunnolla, minkä seurauksena auto meni vielä vähän enemmän kolhuille etupuskurista. Kun autoo alettiin hinata jäisestä lumipenkasta, koukkukin lähti irti. Oon silti ihan tyytyväinen, että auto meni lunastukseen. Siitä lisää Helmikuun kohdalla... 

Klikkaa kuvaa ja yritä löytää mut!
(Kuva, Amaranthe.se)

26.1. pääsin näkemään livenä Amaranthen, ruotsalaisen bändin, joka oli mulle aika uus tuttavuus. Keikan jälkeen pääsin kiittelemään vielä bändin jäseniä ja ottamaan kuvan heidän ja Konstan kanssa. Se kuva ei oo niin hieno, että laittasin sitä tähän... On muuten sellanen bändi, missä on sellasia elementtejä, joita haluisin myös omaan musiikkiin enemmän. 

Helmikuu

Abivideon logo
Konsta harjaamassa kaljuansa
Penkkarit
Mukamas-Lego-Lasse
Helmikuun 16. päivä oli penkkarit ja sinnehän piti tehdä tietenkin abivideo. Onneksi saatiin näppimme peliin ja saatiin siitä meidän näkönen. Tulos oli tietty mahtava, vaikka tekniikka tuottikin vähän ongelmia. Kamera ja tietokone olis saanut olla paljon parempia, mutta monien kuvaus- ja editointituntien jälkeen olin lopputulokseen ihan tyytyväinen. Varmasti nauran videolle vielä papparaisenaki!

Penkkarien jälkeen lähettiin suoraan risteilylle, jolla esiintyi mm. Petri Nygård. En jäänyt sitä kattomaan, vaan lähdin heti "Sarvet esiin" biisin jälkeen.

Honda Jazz 2005
Opel Astran lunastukseen meno oli ihan hyvä juttu. Saatiin siltä perään ajavalta naiselta hyvät korvaukset ja hommattiin uus auto, Honda. Ajoin kuitenkin inssini yhden tutun porukoiden autolla, Nissan Notella, koska siinä oli myös asennettuna ylimääränen jarru pelkääjän paikalla. Inssi oli ystävänpäivänä ja meni tietty läpi.

Maaliskuu


Geo
Maaliskuussa ei ollut paljoo ohjelmaa, kun kerran koulu oli loppunut. Loppukuussa loppui kylläkin ylioppilaskirjotukset ja pieleen mennyt Nightwish-keikka oli myös maaliskuussa. Kun oltiin Merin kanssa Muuramessa, otettiin järkkärillä aika paljon kuvia. Geosta sai aika paljon hyviä kuvia.

Helouu
Keski-ikäset känniläiset ja venue pilas keikan

Huhtikuu

Kätköpurkki
Etsittiin pari geokätköö huhtikuussa, kun koko kätköily kuulosti niin hauskalta. Piilotin myös oman purkkini Ylöjärvelle. Kätkö pistettiin paikalleen 4. päivä ja se on tähän asti kerännyt 135 kävijää, jotka on loganneet ittensä kätkölle lokikirjaan ja nettiin (www.geocaching.com).

Hotellihuoneesta
Huhtikuussa oli korkeakoulujen pääsykokeita. Kyseinen hotellihuonekuva on Turusta, jossa Meri kävi tekemässä yhden kokeistaan ja olin itsekin mukana - en kylläkään koetta tekemässä. Itse en päässyt mihinkään hakemaani paikkaan.

Klik!
Huhtikuun vikana päivänähän juhlittiin vappua! Oltiin tän vuoden vappu Tampereen koskenrannassa, joka oli aivan täynnä, niinku joka vuosi. Ilma oli vähän viilee, mutta takkia ei kuitenkaa paljoo tarvinnu.

Kaverin häät oli huhtikuussa, mutta en aio kuvia niistä mitään julkasta. 


Toukokuu

Kevätaurinko

Toukokuusta ei oo oikee mitään hyviä kuvia. Jotain naamanvääntely -kuvia on, mitä otettiin kavereiden kanssa, ei mitään julkasukelposta. Muistan toukokuulta oikeestaan vaan sen, että odotin kesää ihan hulluna. Jännitin myös sitä, koska sain ensimmäisen kunnon työpaikkani! Alotin 8. toukokuuta työt kahdessa eri paikkaa. Menin aamulla Ylöjärven Citymarkettin töihin, mutta sieltä pois päästyäni soitin jollekin, joka oli soittanut mulle - Ylisen kuntoutuskeskukseen, tulevalle pomolleni. Sain sieltä vähintään kolme kertaa paremman työn ja menin vielä samana päivänä iltavuoroon. Palkka oli ihan paras ja työ muutenkin jännittävää, vaikka välillä raskasta. Työ jatkui kesäkuuhun, juhannukseen, saakka, joten kesäkuun kohdalla tästä lisää...

Kesäkuu

Valmistuminen ylioppilaaksi

Official lakkikuva
Ylimääränen lakkikuva
Someone gone crazy


Kesäkuussa valmistuttiin vihdoinki ylioppilaaksi! Arvosanoihin oon ihan tyytyväinen, vaikka ne onkin aika keskihyvät. Juhlat oli myös hauskat. Soitin kitaraa lakkiaisissa ja sain kädentaitajan Šekki-diplomin. Omista ylppärijuhlista lähdin kesken kaiken, tuvan ollessa täys. Lähdin Jyväskylään bailaamaan Merin ja kavereiden kanssa. Päästiin onneks Pub Katseeseen jonoitta ja siellä me oltiinkin koko ilta. Hyvä meininki oli!


Ylisen turva- ja hoito-osastojen suunnilta

Kesäkuussa olin juhannusviikonlopun sunnuntaihin asti vielä Ylisellä töissä. Oli todella hieno sää ja maisemat, eikä jälkikäteen haittaakaan, että olin juhannuksen superpalkkapäivät töissä. Sain kyllä huikeen kokemuksen Yliseltä ja suosittelen paikkaa muillekin, kun kerran alalla työntekijöitä tarvitaan!


29.6.2012 klo 14.27 29.6.2012 klo 16.14 

Sitten tapahtu tällänen hassu muutos. Mulla oli ollut näin lyhyt tukka viimeksi yli 12 vuotta sitten! Päätin käydä parturissa ottamassa hiustenleikkuun muotoon, vaikka viikon päästä lähtisi loputkin hiukset armeijan takia. Oon kyllä tosi tyytyväinen. Miinuksina tosin se, että pitää käydä parturissa paljon useammin ja joskus tekis mieli pitkää tukkaa takasin. Olihan se ollut mulla niin kauan, se oli aika paljon se mun juttu.


Heinäkuu


1.7.-12 järkkärikuvailua


Käytiin Merin kanssa 4.7. Särkänniemessä ja sen Angry Birds Landsissa.
Loput fledasta lähti 9.7.-12, kuva on otettu 11.7.-12 
Käväsin Heinäkuussa tutustumassa vähän Niinisaloon, mutta onneksi ymmärsin lähteä sieltä. Halusin normaalia siviilielämää, eli olla kotona ja tehdä mitä tykkään, ja muuttaa. Nyt kaikki on onnistunut juuri niinku piti! Siitä myöhemmin tässä tekstissä...

Mänttä-Vilppulan mökki, 24.7.
Me and her with my jacket


Porukat ja äidin kahden siskon perhettä oli vuokrannu Mänttä-Vilppulasta ison rantamökin, johon kuului myös erillinen rantasauna. Käytiin siellä Merin kanssa, mutta oltiin siellä vaan kaks yötä. Kalastettiin, grillattiin, pelattiin sulkkista jne. Jollain oli viinipullo, joka on melkein kun mulle luotu! Iso parvi sorsia tuli chillailee laiturille ja söi leipää kädestäkin.

Heinäkuussa alettiin kattoo Merin kanssa yhteistä kämppääkin. Tähtäimessä oli tilava kaksio joko Jyväskylän Kortepohjasta tai keskustasta. Aluks tuntui, ettei millään meinannu napata! Kortepohjasta meinas löytyä kämppä, joka oli aivan jättimäinen - 61 neliöö ja upee laminaattilattia. Muutto kävi lähellä, mutta onneks ei kirjotettu sopparia!...

Elokuu

@Hämeenpuisto

Käytiin kaveriporukalla hyvästelemässä kesä Hämeenpuistossa Tampereella, 4.8. Kymmeneltä alkoi tulla jo tosi pimeetä ja vähän vilponenkin.

Elokuulta ei kauheesti näyttäis olevan kuvia. Harmitti paljon, kun kesä oli taas jo lopuillaan. Tuntui ettei kerennyt yhtään rentoutumaan tai viettämään kesälomaa. Katsotaan ehdinkö tänäkään vuonna.


Syyskuu

Line 6 UX 2
Ostin palkoillani ensimmäisen huvituksen: Line 6:n ulkoisen äänikortin, jonka mukana tuli Pod Studio 2. Eli nyt tuo helpottaa kummasti soittimien äänittämistä! Hyvin toimii, mutta nyt uudessa kämpässä en oo kerenny vielä asentamaan paikoilleen, varsinkin kun on niin vähän tilaa tässä pöydällä.

Japsitytsyjä
Käytiin Merin kanssa Tracon 7:ssa Tamperetalolla. Siellä oli paljon hienoja hahmoja, kuvia, kirjoja ja muita käsityöjuttuja jne. Niistä tietty valitsin tuollaisen sopimattoman kuvan tähän, sori. Itse tapahtuma on kaikkee muuta kun sopimaton.

Sonata Arctica @ Levykauppa Äx, Tampere

Tässä taas yksi vuoden kohokohdista! Aluksi nähtiin Merin kanssa bändi Levykauppa Äxän nimmarinjakotilaisuudessa Jyväskylässä (,jonka jälkeen tultiin muuten katsomaan tätä kämppää!). Sitten myöhemmin mentiin vielä Levykauppaan Tampereellakin. 

Marko, Elias, Henkka, Tony, Tommy :)
Niinkuin Jkl:ssäkin, otettiin nimmareita levyihin ja niiden lehtisiin. Tällä kertaa oli kuitenkin mun Ibanezkin mukana ja otin sinne taakse nimmarit ylös! Molemmat sai myös kuvansa bändin kanssa. Keikalla käytiin Pakkahuoneella samana päivänä kun nämä yllä olevat kuvatkin otettiin, 28.9.

Lokakuu

Lapinjärvellä 12.10.-12
Lapinjärveltä kotiin palattua, Ylöjärvellä 26.10.-12


Lokakuussa alkoi siviilipalvelus Lapinjärven koulutuskeskuksella. Sivari sisältää aina alussa kuukauden mittaisen koulutusjakson Lapinjärvellä. Se, kuinka mukavaa siellä on, riippuu ihan porukasta ja vuodenajasta. Itsellä koulutusjakso oli kyllä ihan ikimuistoinen. Aivan loistavat kaverit ja säät! Älyttömän paljon kauniita syksysiä maisemia sai kyllä kattella. Lokakuu alkoi viileällä syksyisellä säällä, lehdet tippui puista, satoi ja paistoi aurinko vuorotellen ja lopuksi keskukselta lähdettäessä tuli ensilumet. Lähes kaiken koulutusjaksosta löydät tästä mun blogista, kun selaat vaan ittes sinne lokakuu 2012 osioon. Nyt tätä kirjoittaessa onkin sivarityöt meneillään, pitäisi siitäkin kirjoittaa!

Tavaroiden hankinta tärkeysjärjestyksessä (21.10.-12)
Sivarin koulutusjaksoa suurempiki juttu on tietenkin ensimmäinen oma kämppä! Saatiin Jyväskylän keskustasta se huusholli mikä haluttiinkiin ja sijainti sekä vuokrahinta on huippuja! Asunto saatiin aika nopeesti kodin näköseks, kun saatiin ostettua TV ja tv-taso, ruokapöytä, mikro jne. Sohva ja sänky oli alunperin, niin niitä ei tarvinnu hommata. Tärkeysjärjestystä ajatellen ostin tietenkin ensimmäisenä big-ass-telkkarin. Grundigin 40" TV näyttää läheltä katsottuna kyllä nätiltä. Varsinkin Blu-Rayiden kanssa ja tietokoneella ollessa. Nykyään meillä onkin jo se mun aikoja sitten unelmoitu TV&kotiteatteri setti. Leffojen katselu ja musan kuuntelu on huippua.

Kämppä on yhden tien päässä keskustasta (siis kävelet yhden tien päähän, niin oot jo ydinkeskustassa kaupoilla) ja sivarityöpaikka on vähän alle 3km päässä. Kusti polkee ja bussit kulkee. Kaikenlisäks Jyväskylässä on kaikki tärkee ihan keskustassa kävelymatkan päässä.

Marraskuu

Kotipelto & Liimatainen - Blackoustic - 16.11.-12
Marraskuussa näin ensimmäistä kertaa livenä niin Timo Kotipellon, kuin lempparikitaristini Jani Liimataisen! Akustinen keikka Pub Katseessa oli ihan huippu. Tärkeintä kuitenkin oli Janin näkeminen, sillä en ollu nähny tyyppiä soittamassa ennen, vaikka se on ollu mun ultimatefavourite-kitaristi vuodesta 2006. On vieläkin ja näinkin kaksikon uudestaan keikalla tänä vuonna ja sain kuvia molempien kanssa! Siitä lisää jossain fanitekstissä, minkä aika varmasti tuun joskus tekee ヽ(•‿•)ノ  ♬


Ensimmäinen Pro-soittimeni: Korg Krome 88 (kuva: 25.11.-12)
Sain marraskuussa viimeinkin hankittua ensimmäisen supersoittimeni, jolla vois ihan oikeesti keikkailla ja käydä studiossa tallentamassa levylle koskettimia. Kallein hankkimani asia ja kyllä on hintansa arvoinen! Krome ei oo pelkästään keikkapiano painotetuilla koskettimilla, vaan myös syna, josta löytyy älyttömästi ääniä, 16-raitainen tallennin, kosketusnäyttö, sekvensseri ja miljoona muuta ominaisuutta. Nyt kun bändihommia alkaa tulemaan, tämä tulee tarpeeseen. Vielä parempi jalusta ja yksi switcher-pedaali pitäis hankkia tähän.


Joulukuu













Joulukuussa tuli kaks leffaa teattereihin, joita oltiin aikas kauan odotettu! Nimittäin Imaginaerum by Nightwish ja Hobitti. Imaginaerum mentiin Merin kanssa katsomaan Tampereen Plevnassa ja Hobitti HFR 3D:nä Jyväskylässä. HFR 3D tekniikka näytti aivan loistavalta muuten! Toivon, että sillä tekniikalla tulee leffoja paljon lisää. Imaginaerum leffa oli ihan hyvä. Musiikit oli hyviä, metaforat ihan jänniä, mutta joku siinä tökki. Tietty sillä budjetilla ei saa tehtyä niin elämyksellistä leffaa, etenkin kun visuaalisuuskin on niin pääosassa. Kyllä sitä silti oli ihan jännittävä katsoa. Ei vaan tuu varmaan monesti enää katsottua uudelleen.

Jouluostoksilla (neuletta hommamassa itselleni.. heh)



















Joulun vietin perinteisesti kotona Ylöjärvellä. Siellä oli perhe, joulukuusi, tosi paljon hyvää ruokaa ja tietenkin sauna! Lahjaksi sain rahaa kotiteatteriin, vaatteita ja muita kotijuttuja sekä Imaginaerum: The score CD:n. Ihan mukava joulu oli, vaikka kyllähän se niin on, että sitä vähemmän se enää tuntuu joululta, mitä vanhemmaksi tulee. Itse täytin kylläkin joulukuussa vasta 19, mutta silti!

Omasta kämpästä
Joulun ansiosta sain hankittua 5.1 kotiteatterin meidän kämppään Jyväskylään. Nykyään kuvassa näkyisi jakkara, tauluja ja monia kasveja.

Uuden vuoden aattona Ylöjärvellä
Uutta vuotta juhlittiinkin kavereiden kesken mun porukoilla Ylöjärvellä (ilman porukoita kylläkin). Juhlittiin, saunottiin, ammuttiin raketteja ja kuunneltiin musiikkia sekä pelailtiin erilaisia pelejä.

---

HUHHUH prrrrkele vihdoinkin tämä hirviö"teksti" on valmis! Eipä juuri ollut hyviä kuvia ja tekemisessäkin meni vaan kolme ja puoli kuukautta. Mutta muistoja on paljon! Ja niitä tehdään tuhannesti lisää tänä vuonna!! Kiitos kaikille viime vuodesta ja tehdäänhän tästä vuodesta vielä parempi?.. Khyl :)


Until then...

Blogin kirjoittelu on jäänyt vähälle. Tälle on kuitenkin selitys.

Oon kirjottanu useaankin otteeseen tätä blogia, yhtä tekstiä jopa kymmenen kertaa ja sen lisäksi paria muuta tekstiä. Kaikki on jäänyt keskeneräisiksi, joten en oo niitä julkaissut. Varsinkin yksi oikein iso blogiteksti estää mua kirjottamasta tätä nykyään. Oon tehny yhtä tekstiä, jonka aiheena on vuosi 2012 kuvina ja en halua kirjottaa oikeen mitään muuta, ennen ku se on valmis. Oon jo huikeesti myöhässä sen kanssa, kun uudesta vuodesta on ikuisuus aikaa. Mun on silti vaan pakko saada se tehtyä ja julkastua, oli se kuinka myöhässä tahansa.

Yks toinen teksti, mikä jäi hiukan vaan keskeneräiseks, keskittyy teknologiaan. Koska tekniikka kehittyy niin järjetöntä vauhtia, on se 2kk vanha teksti jo liian vanha julkaistavaks. Huomenna yöllä julkaistaan kuitenkin uusi Samsung Galaxy S4 puhelin, mitä oon odottanu yli vuoden. Ajattelin S3:n julkasun aikaan, että sitten se neljäs on se, minkä ostan. Lippulaiva-älypuhelimet on sen verran hintavia, ettei niitä ihan joka vuosi voi ostaa. Oma Galaxy S Plus on 1½ vuotta vanha ja nyt kesään mennessä haluaisin sen päivittää. Jos SGS4 ei ookaan niin huikee kun mitä odotan, niin voi.. paska.

Onpa siinäkin muute harrastus... teknologiauutisten seuranta... Katson päivittäin uutisia ja huhuja laitteista ja ohjelmista, mitä en kuitenkaan osta. Mutta ihan vaan se kehitys kiinnostaa ja samoin sellanen "sitten joskus mulla on tollanen" -unelmointi.

ANYWAYS, kun saan joskus tän vuoden puolella sen 2012 kuvina -tekstin julkastua, musta tuntuu mukavalta taas kirjottaa lisää muista aiheista. Eikä vain teknologiasta, koska onhan tässä huikeesti muutakin! En oo kirjottanu Jyväskylässä asumisesta mitään, enkä oikein sivarityöstäkään. On myös tosi paljon musahommia, mitä pitäis tehdä ja joista vois kirjottaa.

Until then...

31. tammikuuta 2013

Kysymyksiä kysymysten perään


Oon joulukuusta asti tehnyt vaihtelevalla työpanoksella blogitekstiä viime vuodesta kuvina. Aion jopa julkasta sen jossain vaiheessa ens kuuta (woohoo!), sitten kun se on valmis. Nyt haluan julkasta Pigeon Poopilta saamani haasteen, koska en halua olla tylsä ja olla tekemättä sitä (..sitä paitsi näitä on ihan hauska tehä).

-Kerro itsestäsi 11 asiaa
-Vastaa haastajan keksimiin 11 kysymykseen
-Keksi 11 uutta kysymystä seuraaville haastettaville
-Haasta muita ja kerro ketkä

  1. Musta aina tuntuu, että on hirveesti tekemistä (ja tää pitää paikkaansa), eikä riitä aika sellaseen rentoon normaaliin oloon.
  2. Tarvitsen paljon tilaa ittelleni jos haluan saada jotain aikaan. Esim. siivoominenkin on kivointa jos saa itekseen sitä tehdä ja kuunnella musaa kovalla kämpässä.
  3. Oon teknologia- ja gadgetfriikki. Tykkään kauheesti lukea uutisia CNETistä, uusista puhelimista, tableteista, kameroista, TV:ista ja kaikenlaisista vempeleistä ja tekniikoista.
  4. Mietin paljon niitä aikoja, kun harrastin jääkiekkoo ja jalkapalloo. Harrastin molempia n.10 vuotta ja siitä on jääny joukkueurheilun ja vauhdikkaan meiningin kaipuu.
  5. Ajattelen tosi tosi monesta asiasta "sitten joskus/sitten kun" -tavalla. "Alan pistämään itseäni ensikesäksi rantakuntoon sitten ens viikolla..." "Ens kerralla teen koulutehtävän ajoissa.." "Sitten kun muutan, teen sitä sun tätä" "Alan käymään taas pianotunneilla / opettelemaan musiikin teoriaa kun.... " jne!
  6. Olen aika säästeliäs ihminen jossain määrin, mutta jos investoin johonkin, investoin kunnolla. En halua ostaa mitään "ihan hyvää", vaan suoraan asiallisen laatutavaran. Esimerkkinä soittimet, teknologia, etc. Tietenkin, joissain asioissa se "ihan hyvä" kelpaa. Hienon TV-tason voi saada 130 eurolla, eikä tarvi ostaa mitään 500 euron sataprosenttista-ruusupuuta-tasoa...
  7. Mulle tulee jonkinlainen ikäkriisi heti kun täytän 20. Jotenki vaan tiedän sen jo. Rupeen laskee tunteja siihen, kun täytän 30.. nohehheh. Mitä mä siinä kymmenen vuoden aikana ehdin saavuttaa kaiken mitä haluan? No en ehdikään, on sitä aikaa sen jälkeenkin. Mutta jotkut asiat on hyvä saada ennen ku alkaa ikää tulemaan.
  8. Oon päiväkodissa sivarina ja hyvä paikkavalinta oli!
  9. Rakastan kesää. Etenkin sillon kun itsellä on oikeasti aikaa hölläillä ja tehdä mitä huvittaa, eikä stressata, niinkuin viime kesänä. Talvi on ihan hyvä olla myös, mutta se on liian pitkä. Varsinkin se pimeä aika.
  10. Mulla on ollut lyhyet hiukset vaan n.15% mun elämästä, jonka takia se pitkä tukka tuntu aika paljon mun jutulta. Viime kesänä huomasin, ettei se oikeen ollukaan niiiin tärkee. Silti, joskus olis vielä kiva saada pitkä letti päähän. En vaan jaksais kasvattaa.
  11. What up New York?
  12. Inhottaa sellaset tyypit, jotka alkaa heti marmattamaan tai ihmettelemään jotain asiaa tyyliin "En osaa, tuu auttaa!". 99% sellasista tilanteista on ollu sellasia, jotka on ratkennu vain nopeasti vilkaisemalla itse, eikä heti pyytämällä jotain apuun. On tilanteita, kun joku on hukannut jotain ja löytää sen 5sek sen jälkeen kun oon saapunu apuun. On tilanteita, kun joku ei oo jaksanu vilkastakaan kaukosäätimeen.. "Mistä tää pysähtyy apua tulkaa auttaa omgomg." -Tossa on toi stop-nappi... "Jaa, niinpäs onkin." On tilanteita, jossa joku asia on selvinny, kun on vaan älynny sen googlettaa... Ollut tyyliin joku vieras sana, jonka merkitys löytyy googlen hakutuloksista ensimmäisenä. ...Nojooh, kokeilis ees vähän ite!
Pigeon Poopin kysymykset onpi tässä:

  1. Mistä asiasta elämässäsi et voisi missään nimessä luopua? -Niin laaja ja vaikee kyssäri. Tunteista! Jos olisin tunteeton zombi, kukaan ei tykkäis musta ja olisin yksin. Sen lisäks musta tulis varmaan epäluova, tai ainakin eri tavalla luova, jos en saisi heitettyä tunteita peliin.
  2. Mikä on rumin eläin, jonka tiedät? Miksi? -Peikkohai? Kaljurotta?  Jotkut lampaat mollottavine silmineen. Mutta enpä oo miettiny kauheesti tätä. Ruma eläin on yleensä ruma siks, koska se näyttää ilkeeltä, likaselta ja jotenkin... keskeneräseltä... Ei oo kehittyny ihan loppuun esimerkiks tuo peikkohai. Katsokaa vaikka kuva alhaalla!
  3. Mikä on kivoin vaatekappale, minkä omistat? -En osaa oikein sanoo. Tykkään paljon yhdestä harmaasta villaneuleesta.. Se on lämmin, tyylikäs ja mukava. Mutta pukuni kanssa olo taas on jotenkin tärkeämpi ja coolimpi. Jompikumpi!
  4. Jos saisit supervoiman, mikä se olisi? -Näkymättömyys olis tosi kiva, mutta loppuen lopuks se ei mahdollistais mitään muuta uutta, kun sen, ettei muut nää. Lentäminen tai ajan pysäytys olis jotain aivan uutta. Siksi valitsen ajan hallitsemisen - pysäytys, kelaus taakse ja eteen.
  5. Minne haluaisit ehdottomasti joskus matkustaa? -On monia paikkoja mitkä on jotenkin erikoisia ja ne haluais nähdä. En oo kauheen hyvä sanomaan, että mitkä ne paikat olis. New Yorkia on katsonut TV:stä päivittäin, olis ihan naurettavaa olla menemättä sinne. Pakko käydä joskus, vaikka se paikkana onkin vain iso kaupunki. Los Angeles ja Las Vegas olis myös ihan hauskoja, jos nyt Amerikasta puhutaan, mutta ei niin välttämättömiä. Sitten taas Ohiossa on Cedar Point, huvipuisto, johon oon luvannut joskus elämäni aikana mennä. Siellä on maailman eniten toimivia vuoristoratoja :)
  6. Millä viidellä adjektiivilla kuvailisit itseäsi positiivisesti? -Tälläsistä kysymyksistä en tykkää. Tuntuu jollain lailla tyhmältä vastata :D ...Positiivinen (lol), musikaalinen, ystävällinen, ahkera ja komee.
  7. Entäs negatiivisesti? -Laiska (kyllä, ahkeran lisäksi), höpsö (joskus kylläkin myös positiivisesti), höntti, epävarma, stressaava
  8. Jos saisit syödä vain yhtä ruokalajia lopun elämääsi, mikä se olisi? -JÄÄTELÖ. eli jälkkärii?...
  9. Mihin tosi-tv-ohjelmaan lähtisit mieluiten mukaan, jos olisi pakko? -Amazing Race. Sen jälkeen Survivor. Nimenomaan ulkomaalaiset alkuperäisversiot. Niissä on sitä kunnon kokemusta!
  10. Jos kirjoittaisit kirjan, mikä sen nimi olisi ja mistä se kertoisi? -Plaah jonkun tylsän elämänkerran, koska haluaisin pitää mun muistot kuolemanvuoteelle asti ja fiilistellä niitä siellä. Tosin silloin tekisin mielummin sillon tällön BLOGIA tai leikekirjaa/päiväkirjaa. Koska kirjan jälkeiset muistot ei pääsis mukaan. Jos olisin kärsivällisempi, haluaisin oikeesti kokeilla kirjottaa jotain jännää kirjaa, jossa kerrotaan niin jännäjutuista kuin rakkausjutuista. Ei mitenkään tylsän romanttisesti tietenkään. Se sisältäis myös hieman yliluonnollista tavaraa, cliffhangereita ja paljon metaforaa. Ujuttaisin itseni siihen tarinan taustalle niin, ettei kukaan älyäisi sen olevan minä!
  11. Oletko mielestäsi henkisesti samanikäinen kuin oikea ikäsi? Miksi? -Tavallaan. Tunnen, että mussa on paljon pikkupoikamaisia juttuja (varmaan suurin osa miehistä tuntee näin..), mutta myös tunnen olevani joissain asioissa ihan tarpeeks kypsä ollakseni pari vuotta vanhempi. Oikeastaan oon just sellanen  pikkupoikanuorimies 19v. Eli joo? (Selkee!)

Keskeneräinen valas! Oho, se olikin Peikkohai.



Kysymykset jollekin mietittäväksi, tai vastattavaks! En meinaan usko, että haastan ketään... Here they are anyway:

  1. Jos teet/tekisit itse musiikkia, miltä se NÄYTTÄISI?
  2. Tunnetko olevasi _paikkakuntasi_lainen (esim. tamperelainen), Suomalainen, Eurooppalainen vai mikä?
  3. Valitse itsellesi TOP3 ammatit!
  4. Minkälaiset ihmiset ärsyttää?
  5. Jos saisit 1000€, mitä tekisit sillä?
  6. Mikä on lempijäätelösi?
  7. Entä mikä on lempijuomasi?
  8. Viimeisin kiva ostoksesi?
  9. Millaisissa fiiliksissä mietit näitä kysymyksiä? 
  10. Missä olet tällä hetkellä? +Missä toivoisit olevasi?
  11. Ihmisen epäseksikkäin kohta kropassa?

PS. Voisin haastaa jonkun randomin mnetistä, jos jaksan.